Tehtiin lähtöä saunaan ja pyydettiin neitiä riisumaan itsensä kun itse vielä poltettiin tupakat. Hän (mukamas) jäi jumiin  paitaansa ja sillä varjolla tuli takapihan ovelle. "Minä uin" "Ai saunassa?" "Ei, kun minä nukkusin." "Unissasi uit?" "Joo, ja lintu mua pelotti." "Pelotti, mitäs se lintu teki?" "Se sanoi kovasti röh, röh."

Ei ole hajuakaan näkikö neiti sellaisen unen vai kehittikö muuten vain tarinaa mutta kaikesta (valituksestani) huolimatta tämä kehitysvaihe on tosi kiva. Pidän siitä kun lapsen abstrakti ajattelu kehittyy koko ajan ja kommunikaatio lisääntyy ja suorastaan voi nähdä huumorintajun kasvun.

En ole oikeastaan ns. vauvaihminen. Onhan vauvat kivoja ja söpöjä ja hellyyttäviä jne. mutta etenkin vieraat vauvat ovat jotenkin yksitoikkoisia tai tylsiä tai jotain. Sen sijaan noin vuoden ikäisinä lapsista tulee hauskoja ja ikäänkuin persoonia. Millä en kuitenkaan tarkoita sitä etteikö jo vauvoilla olisi esimerkiksi selvästi havaittavia tempperamentteja-

Pikkuveljeni on toista maata, hänesta vauvat ovat ihania mutta kun lapset rupeavat pistämään hanttiin.. Broidilla on kaksi lasta ja jos lapset pysyisivät vauvoina, hänellä olisi niitä kuulemma kymmenen. Edellyttäen että käly niitä olisi suostunut synnyttämään.

Yläkerrassa Typy tuli meidän sängylle pomppimaan kun me riisuimme ja meinasi pudota lattialle. Mies sai hänet juuri kiinni. "Sinä olet kyllä mahdoton." "Joo, minä olen mahdoton nakulapsi. Isikin on naku. Äidillä on iso pimppi." Että on tuossa abstraktin ajattelun ja huumorintajun lisääntymisessa haittansakin.