Meillä kävi harvinaisia vieraita. Miehen Tampereella asuva veli poikansa kanssa.Poika on vuoden nuorempi kuin Simpukkainen mutta (yllättäen) saman kokoinen. SimppuHelena antoi isot legonsa serkulle, luojan kiitos. Ovat rasittaneet kun ovat pitkin lattiaa, kun Typsy tarvitsee laatikkoa kiipeilyynsä ja eivät toimi yhteen joulupukin tuomien duplojen kanssa. (Siis vaikka ovat kyllä ihan oikeita legoja).

Meillähän on muutenkin lelulaatikot pääsääntöisesti tyhjiä, kun neidolla pitää olla jatkojalkoja. Nykyään sentään (valitettavasti) ylettää oven kahvoihin ilman apuvälineitä.Ulko-ovi on takalukossa ettei Siri ja koira karkaa. Isot lapset unohtavat vain välillä tarkastaa että ovi on lukossa: olemme noutaneet potkuautollaan ajavan tyttösen parkkikselta jokuseen otteeseen. (Ei voi huomata että lapsi välillä häviää, jos vaikka tekee ruokaa.)

Odotellaan vieraita, Leenan ja Takun pitäisi tulla meille katsomaan ilotulitusta. Lyön vetoa että Simppu on kuin pikkuenkeli, kukaan ei muutenkaan usko millainen hän on. Paitsi onneksi päiväkodissa. Siinäkin suhteessa meitä on onnistanut: Simpukkainen viihtyy päikkärissä tosi hyvin. Minähän olen näitä sydämettömiä äitejä, jotka palaavat töihin kun lapsi on alle kahdenkymmenen.

Blogin pitoon minua muuten innosti Laurenzia, jonka aviomiehen blogi on tuottanut minulle lohtua puolisen vuotta. Olemme samanlaisia kädettömiä ja hajamielisiä hölmöjä, joiden puolisot pitävät meidät kiinni arjessa. Ilman puolisoita luultavasti nypertäisimme kaiken aikaa koneella cokis/kahvimukin ääressä ja söisimme toissapäiväistä pitsaa. Nyt sentään joku pakottaa tulemaan kotiin.